Pitkäsaari seuran kesäpaikka

Jo lähes 20 kesää on Karhulan edustalla sijaitseva Pitkäsaari toiminut seuran tukikohtana. Kaupungilta vuokrattu maa-ala, jolla sijaitsee kahdeksan yöpymiseen soveltuvaa mökkiä ja sauna sekä keskusmaja, joka on toistaiseksi vuokrattu koko kesäksi. Länsirannan mökkien läheisyydessä on myös grillikatos kaikkien käyttöön.

Satama on erittäin suojaisa pohjois-eteläsuunnassa oleva lahdeke, jossa on kaksi laituria. Vanhempaa laituria, jossa on välit noin kaksi metriä käyttävät pienemmät veneet. Laiturin päätyyn on tehty parannuksia suurempia veneitä varten. Saaressa käy yhä enemmän isoja veneitä, ja näiden paikoista on kasvavaa tarvetta.

Uudempi seuran oma laituri on tarkoitettu isommille veneille, jotka eivät kokonsa tai syväyksen vuoksi voi käyttää vanhaa laituria. Uuden laiturin päässä on myös poijupaikka. Suunnitelmissa on lisätä poijupaikkoja, koska kasvava veneiden määrä vaatii yhä enemmän laituritilaa.

Joustava pysäköinti ja toisen huomioiminen takaa, että kaikki mahtuu mukavasti laituriin.

Pitkäsaaren kävijämäärä on kasvanut viime vuosina. Useat mökit on vuokrattu koko kesäksi. Mökit ovat kodikkaita, niissä on makuutilat neljälle, kaasuliesi ja keittiötarvikkeet. Jos vapaata kapasiteettia löytyy, vuokrataan mökkejä myös seuraan kuulumattomille. Mökkiläinen voi myös nauttia saunan makoisista löylyistä. Mökin vuokraan kuuluu myös yksi verkkolupa.

Mökkiasioissa isäntänä toimii Matti Okker. Matti on saarella lähes koko kesän ja seuraa, että kaikki sujuu hyvin. Häneltä voi kysyä neuvoa mökkeihin liittyvistä asioista. Hänellä on myös yleisavain mökkeihin.

Kaikki jäsenet perheineen voivat tulla Pitkäsaareen lomailemaan ja saunomaan. Laiturit on suojaisassa paikassa. Rantaan on rakennettu grillikatos veneilijöitä varten. Ruuanlaitto sujuu mukavasti ja makkaraa paistuu kerralla isompikin määrä. Pitkäsaarijaos auttaa ja neuvoo mielellään niin vanhoja kuin uusiakin veneilijöitä.

Pitkäsaaren vuotuinen käyttömaksu polttopuiden ym. hankintaa varten on 20 euroa. Käyttömaksun maksaneet saavat halutessaan saunan avaimen. Avaimia voi tiedustella Riitalta tai Antilta.

Saari on koko kesän vilkkaassa käytössä. Yhteisten tapahtumien määrä on lisääntynyt joka vuosi. Kevät alkaa lipunnostolla, siivoustalkoilla ja veneiden katsastuksella. Myös perinteisiä merisuunnistuskilpailuita yritetään taas herätellä henkiin. Kesällä on tarkoitus järjestää pari helppoa aloittelijoille suunnattua kisaa. Lähes joka viikonloppu Pitkäsaaren laiturit täyttyvät innokkaista veneilijöistä.

Pitkäsaari- ja vapaa-ajanjaos ottaa mielellään vastaan ideoita saaren toiminnan kehittämiseksi. Pitkäsaari on tarkoitettu kaikille Navigaattorien jäsenille perheineen. Tule ja tutustu luonnon kauniiseen ja rauhalliseen kesäpaikkaan.
 

Antti Takala   0400  731017
Riitta Laapio 040 583 5342
S
irpa Perlinen  0400 800 873
K
immo Tiikkainen 040 760 1496

 
Ajo-ohje