Koulutus

Kymen Navigaattorit ry perustettiin aikoinaan edistämään merenkulun oppien leviämistä sekä veneily- ja merimiestaitojen kehittämiseksi. Vaikka seuran toiminta tänä päivänä kattaa laajasti muutakin veneilyyn ja vapaa-ajanviettoon liittyvää toimintaa, pidämme meriturvallisuuden sekä veneily- ja navigointitaitojen edistämistä edelleen tärkeänä. Erilaista koulutusta sekä tapahtumia tavoitteen edistämiseksi pyritään järjestämään mahdollisuuksien mukaan.

Kymen Navigaattorit huolehtii yhdessä Kotkan opiston kanssa Suomen Navigaatioliiton teoreettisen merenkulun koulutuksen eli saaristo-, rannikko- ja avomerilaivurikoulutuksen järjestämisestä.

Laivurikurssit

Suomen Navigaatioliiton koulutusjärjestelmän ydin muodostuu kolmiportaisesta merenkulun teoreettisesta koulutuksesta eli saaristo-, rannikko- ja avomeren merenkulkukursseista. Koulutusjärjestelmä tutkintoineen on ulkoisesti arvioitu Liikenteen turvallisuusviraston toimesta ja todettu täyttävän "MKL:n määräykset kansainvälisestä huviveneen kuljettajan pätevyyskirjasta (Dnro 1831/30/2003)" annetut vaatimukset.

Saaristolaivurikurssi on koulutusportaan ensimmäinen aste ja keskittyy navigoinnin perusteisiin, paikan, suunnan ja nopeuden määrityksiin sekä vesiliikennesäädöksiin.

Rannikkolaivurikurssi täydentää aiemmin opittuja tietoja ja siihen sisältyvät
mm. paikanmääritysmenetelmät, eksymä, sääoppi, vuorovesioppi ja elektroninen paikanmääritys. Hyväksytty tutkinto mahdollistaa Kansainvälisen huviveneen kuljettajan pätevyyskirjan saamisen.

Avomerilaivurikurssi on koulutusportaan ylin aste ja antaa valmiudet taivaankappaleiden tunnistamiseen ja paikanmääritykseen niiden perusteella. Kurssilla opiskellaan mm. tarkkaa ajan määritystä, taivaankappaleiden liikkeitä ja annos tähtitiedettä.

Tutkinnot suoritetaan aina arvojärjestyksessä. Tutkinnon suorittaminen on vapaaehtoista ja koulutukseen voi osallistua myös suorittamatta tutkintoa. Hyväksytysti suoritetusta tutkinnosta myönnetään todistus tai diplomi.

Koulutus- ja kilpailujaoksesta lisätietoa TÄÄLTÄ.